Ultraprosessoitu ruoka huolestuttaa kuluttajia – mitä sanoo ravitsemusasiantuntija?

Ravitsemus herättää runsaasti keskustelua – eikä syyttä. Viime aikoina erityisesti ultraprosessoitu ruoka on ollut tapetilla, ja aiheeseen on pureuduttu myös Foodwestin ravitsemusasiantuntijan Sara Pohjavuoren kirjoittamassa blogitekstissä, joka julkaistiin yhteistyökumppanimme Feelian sivuilla. Nyt jaamme sisällön myös Foodwestin uutishuoneella, sillä näkökulma on tärkeä koko elintarvikealaa ajatellen. 

Keskustelu ruoan terveellisyydestä, ultraprosessoiduista elintarvikkeista ja uusista ravitsemussuosituksista on herättänyt viime aikoina runsaasti kiinnostusta. Mitä ruoka oikein saa sisältää, ja miten kuluttaja voi tehdä hyviä valintoja arjessa? 

“Ultraprosessoitu ruoka on herättänyt paljon huomiota, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Tämä on lisännyt myös epäluuloja valmisruokia ja teollisesti valmistettuja tuotteita kohtaan”, Sara kertoo. 

 

Terveellisyys ei rakennu yhdestä tuotteesta vaan ruokavalion kokonaisuus ratkaisee 

Vuoden lopulla julkaistut päivitetyt kansalliset ravitsemussuositukset aiheuttivat vilkasta keskustelua eri medioissa. Suositukset ottavat aiempaa vahvemmin huomioon ruokavalion ympäristövaikutukset, mutta niiden keskeinen tavoite on edelleen väestön terveyden edistäminen ravitsemuksen avulla. 

Saran mukaan suosituksissa on tärkeää kuitenkin muistaa laajempi kuva. 

“Yksittäinen ruoka ei tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä. Kokonaisuus ratkaisee. Suositukset painottavat nyt entistä enemmän monipuolisuutta, kasvipainotteisuutta ja ruokailon merkitystä,” Sara tiivistää. 

Ruoan terveysvaikutuksista puhuttaessa erityistä huomiota ovat saaneet ultraprosessoidut ruoat. 

Tutkimuksissa onkin havaittu, että runsaasti ultraprosessoitua ruokaa syövillä on suurempi riski sairastua useisiin kroonisiin sairauksiin. Näissä tutkimuksissa havaittiin myös, että runsaasti ultraprosessoitua ruokaa syövien ruokavalio on ollut kokonaisuudessaan huonolaatuinen. 

Ruokavaliosta on tällöin jäänyt puuttumaan tärkeitä terveyttä edistäviä ruokia, kuten kasviksia, palkokasveja, marjoja ja hedelmiä, kalaa sekä täysjyväviljavalmisteita. 

”Ultraprosessoidun ruoan terveysriskit eivät piile ruoan käsittelyssä, vaan sisällössä, Sara kommentoi. Ultraprosessoitu ruoka on usein energiatiheää, siinä on paljon energiaa, suolaa, sokeria ja rasvaa. Tutkimusten mukaan prosessoidun ruoan terveysriskit johtuvat pääasiassa epäedullisesta ravintosisällöstä sekä siitä, että ne vievät ruokavaliossa tilaa ruoilta, joiden ravintosisältö on parempi,” Sara selventää. 

Prosessointi on osa normaalia ruoanvalmistusta 

Ruoan prosessointi herättää monissa kuluttajissa epäluuloa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että prosessoinniksi lasketaan jo pelkkä raaka-aineiden kuoriminen, pilkkominen tai kypsentäminen. Myös ruoan pakastaminen, hauduttaminen tai säilyvyyden parantaminen ovat tavallisia käsittelytapoja, ja ne lasketaan mukaan prosessointiin. Ruoan prosessointi ei kuitenkaan itsessään määritä ruoan ravitsemuksellista laatua tai terveellisyyttä. Prosessoitu ruoka ei ole vähemmän terveellistä kuin itse alusta asti raaka-aineista valmistettu ruoka. 

“On hyvä muistaa, että ruoan prosessointi ei ole itsessään huono asia. Se auttaa tekemään ruoasta maukasta, turvallista ja käytännöllistä arjessa. Valmisruoan pitkä säilyvyys ei tarkoita, että sen ravintosisältö olisi heikko,” Sara muistuttaa. 

Suuri tuotantomittakaava tai teollinen valmistus eivät siis automaattisesti heikennä ruoan laatua. Sen sijaan huomio kannattaa kiinnittää siihen, kuinka paljon ruoka sisältää esimerkiksi kuitua, pehmeitä rasvoja, suolaa tai lisättyä sokeria. 

“On hyvä muistaa, että ruoan prosessointi ei ole itsessään huono asia. Se auttaa tekemään ruoasta maukasta, turvallista ja käytännöllistä arjessa. Valmisruoan pitkä säilyvyys ei tarkoita, että sen ravintosisältö olisi heikko,” Sara muistuttaa. 

Suuri tuotantomittakaava tai teollinen valmistus eivät siis automaattisesti heikennä ruoan laatua. Sen sijaan huomio kannattaa kiinnittää siihen, kuinka paljon ruoka sisältää esimerkiksi kuitua, pehmeitä rasvoja, suolaa tai lisättyä sokeria. 

Prosessoitu ruoka voi olla osa hyvää ja monipuolista ruokavaliota 

Tutkimuksissa on havaittu, että suomalaiset suhtautuvat yleisesti epäluuloisesti prosessoituihin elintarvikkeisiin. Tämä näkyy esimerkiksi kuluttajakyselyissä. Usein epäluulot pohjautuvat tiedon puutteeseen tai ristiriitaisiin viesteihin mediassa. 

“On tärkeää, että kuluttajilla on mahdollisuus tehdä ruokavalintoja tietoon perustuen – ei pelkoihin. Jalostettu ruoka ei ole automaattisesti vähemmän terveellistä kuin itse valmistettu. Se voi olla osa hyvää ja monipuolista ruokavaliota,” Sara korostaa. 

Lopulta tärkeintä on ruokavalion kokonaisuus ja tasapaino. Niin sanottuja huonolaatuisempia ruoka-aineita voi hyvin sisällyttää ruokavalioon silloin tällöin – kunhan perusta rakentuu ravitsevista ja monipuolisista valinnoista. 

“Nautitaan ruoasta hyvällä omallatunnolla – puhtaista raaka-aineista valmistettu kotimainen ruoka on syy iloon, ei huoleen”, Sara kannustaa lopuksi. 

Jaa