Suomalainen menestysresepti -kilpailu tulee jälleen!

Mukana kilpailussa on tänäkin vuonna upea määrä suomalaisia ruokaideoita

Uudelle kaudelle pyrki yli 100 hakijaa, joista 18 valittiin semifinaaliin kisaamaan paikasta finaalikuusikossa sekä Suomalainen Menestysresepti -ohjelmassa. Aiempina vuosina kilpailun ovat voittaneet Boltsi (2019), Rostis (2020) ja Fallero (2021).

Tämän kauden tuomaristossa nähdään tuttuun tapaan Jukka Kurttila, Suvi Luoma, Jyrki Sukula ja Sampo Päällysaho.

Foodwest jälleen vahvasti mukana innovaatioiden kaupallistamisessa

Marraskuun lopulla käynnistyy jo neljäs Menestysresepti-kausi.
Alusta saakka tuomaristossa mukana ollut Foodwestin Suvi Luoma toteaa, että Suomessa on suorastaan runsauden pulaa hyvistä ruokaideoista.
– Saimme taas valtavan määrän hyviä hakemuksia ja niihin oli
todella panostettu. Olimme ilahtuneita myös siitä, miten monipuolisesti hakijoita oli erityyppisistä yrityksistä ja kuinka paljon myös esiintymiseen oli panostettu, Luoma kertoo.

S-ryhmälle kilpailun järjestäminen on tapa kannustaa ja innostaa
suomalaisia elintarvikealan ihmisiä ja yrittäjiä innovoimaan rohkeasti
uusia tuotteita.

– Kilpailun voittajatuotteet ovat joka vuosi olleet suosituimpia uutuustuotteita ja myös tänä vuonna kilpailussa on kuluttajia varmasti kiinnostavia tuotteita. Asiakkaat kokeilevatkin uutuuksia mielellään, mutta kaupalliselta näkökulmalta ratkaisevaa on se, ostaako asiakas tuotteen myös toisen kerran, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho toteaa.

Menestysresepti-kilpailijoiden valinta käynnistyi esivalintatilaisuudella, johon kutsutiin nelisenkymmentä toimijaa kertomaan ideastaan tarkemmin. Näin saatiin jo vähän kättä pitempää sekä ideoista että henkilöistä niiden takana. Esivalintatilaisuuden perusteella valittiin osallistujat semifinaaliin, josta käynnistyivät tv-sarjan kuvaukset.– Valintojen tekeminen on aina haastavaa, sillä moni hyvä idea joudutaan karsimaan jatkosta. Meillä on tälläkin kaudella kuitenkin mukana aivan huippuja persoonia, joiden kanssa on ollut hienoa tehdä töitä. Odotan myös innolla, että tuotteita saadaan kauppoihin kaikkien maistettavaksi, Luoma hehkuttaa.

Jokainen finaalivaiheeseen pääsevä kilpailija saa S-ryhmältä 15 000 euron kehitysrahan. Tällä rahalla yritykset voivat
hyödyntää Foodwestin asiantuntijoiden apua kehitystyössä kohti kauppojen valikoimia.

– Elintarvikkeen kehittämisessä on aina syytä varautua yllätyksiin, eikä niiltä ole tälläkään kaudella vältytty.
Foodwestin asiantuntijat ovat tärkeä tuki yrityksille tuotteiden kaupallistamisessa, Luoma kertoo.

 

Kuvassa: Jukka Kurttila, Suvi Luoma, Jyrki Sukula ja Sampo Päällysaho. Kuvaaja: Saku Tiainen

Tule mukaan seuraamaan kilpailijoiden matkaa kohti S-ryhmän kauppojen valikoimia!

Suomalainen menestysresepti -ohjelmaa voit seurata keskiviikosta 30.11. alkaen klo 20.00 MTV3:lla ja MTV Katsomossa. Kauden kahdessa ensimmäisessä jaksossa seurataan semifinalistien esityksiä ja jännitetään, millainen finaalikuusikko porukasta lopulta löytyy.

 

Jaa