Kala kiinnostaa kuluttajia – Foodwest selvitti, mitä kalatuotteilta odotetaan

Kalan käyttö tulevaisuuden Suomessa -tutkimus kertoo, miten kala saataisiin aktiivisemmin kuluttajien ruokapöytiin. Raportti antaa tukea kalatuotteiden tuotekehitykseen ja innovointiin.

Tutkimus osoitti, että kuluttajat haluavat lisätä kalan käyttöä. Kalaraaka-aineiden ja nimikkeiden houkuttelevuus kuitenkin vaihtelee, ja monien asioiden koetaan hankaloittavan tai estävän kalan käytön lisäämistä. Foodwestin tutkimuspäällikkö Emmi Penttilä kertoo, että tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kalatuotteita voitaisiin saada yhä monipuolisemmin ja aktiivisemmin ruokapöytään.

– On monia sellaisia tekijöitä, joihin valmistaja tai kauppa voi vaikuttaa saadakseen kalan kuluttajalle helpommaksi hankkia ja käyttää. Esimerkiksi eri-ikäiset kuluttajat arvostavat kalatuotteidenkin kohdalla hieman eri asioita, Penttilä vinkkaa.

Uutuustuotteiden lanseerauksen ytimessä on ymmärrys kuluttajan arjesta, mielikuvista ja todellisista tarpeista. Kala sopii monen ruokavalioon, mutta käyttöaktiivisuus on harvinaisempaa kuin esimerkiksi lihan kohdalla.

– Kuluttajat mieltävät kalaraaka-aineen hintavaksi, joten sen käytön aktiivisuus vaihtelee hyvin paljon. Tutkimuksessa selvitimme myös, miten suomalaista järvikalaa voitaisiin tuoda tutummaksi kuluttajille, sillä etenkin kotimainen kala kiinnostaa heitä, Penttilä toteaa.

Lokakuussa 2021 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi 900 kalaa käyttävää kuluttajaa. Tutkimuksen tuloksista koostetusta raportista on Penttilän mukaan hyötyä kaikenkokoisille toimijoille, jotka painiskelevat kalatuotteiden kehityksen kanssa.

– Raportti on koostettu sekä pieniä että suurempia kalan tuottajia ja valmistajia ajatellen. Se antaa eväitä kuluttajamaailman ymmärtämiseen ja neuvoo, miten kalaa voi tuotteistaa ja viestiä niin, että kuluttajien kalan hankinta- ja käyttökynnys madaltuu, Emmi Penttilä summaa.

Siirry tutkimuksen esitteeseen klikkaamalla yllä olevaa kuvaa tai tästä linkistä.

 

Kysy lisää tai tilaa tutkimusraportti:

Emmi Penttilä, tutkimuspäällikkö        Tuomas Kärki, Asiakkuuspäällikkö
puh. 040 846 4033                                  puh. 040 1750 259
emmi.penttila@foodwest.fi                  tuomas.karki@foodwest.fi

Jaa

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.