Vege kiinnosti Kaapelitehtaalla

Vegemessut vetivät Helsingin Kaapelitehtaalle yli kahdeksantuhatta messuvierasta 24.–25. helmikuuta. Lue parhaat palat Foodwestin kehityspäällikkö Sissi Kaskelan muistiinpanoista.

1. S-ryhmän tuoretuotteiden valikoimajohtaja Antti Oksa avasi vegetuotteiden tähänastista historiaa ruokakaupoissa. Hän kertoi, että kasvipohjaisten tuotteiden myynti on nousukiidossa. Vuoden takaisiin myyntilukuihin verrattuna muun muassa kasvisaterioiden myynti on kymmenkertaistunut ja vegaanisten jäätelöiden myynti kasvanut 60 prosenttia. Seuraavaksi kaupan hyllyillä nähdään laajeneva valikoima entistä laadukkaampia tuotteita, esimerkiksi vegaanisia leivonnaisia ja raejuustoa.

2. Vegaanisten maitokaappituotteiden ja jäätelöiden valikoimat kehittyvät vauhdilla. Soija-, manteli- ja kaurapohjaisten tuotteiden lisäksi esimerkiksi Kolmen Kaverin Jäätelön kookospohjaiset jäätelöt ja Happy Coco Naturalin kookosjogurtit laajentavat tuoteryhmän raaka-ainepohjaa.

Maistamani vegaaniset tuotteet olivat jopa parempia verrattuna vastaaviin perustuotteisiin. Vegaanista maitosuklaalla päällystettyä mansikkajäätelöpuikkoa syödessäni mietin, että jos en tietäisi tuotteen olevan vegaaninen, en huomaisi eroa. Sama kävi myöhemmin suklaajäätelön kanssa.

Samoin kauramaidon suosio jatkaa kasvamistaan. Sen ja suomalaisten rakkauden kahviin todisti Oatlyn osastolla moni, ja baristalla oli ripeä työtahti koko messujen ajan.

Ravintolapuolella oman lisänsä jäätelötarjonnalle toi tamperelainen vegejäätelökioski Spiro. Spiro loi vegaanisen jätskirullaherkun, joka valmistetaan aina asiakkaan silmien edessä.

3.Vegaaniset juustot herättivät monissa kiinnostusta ja ihastusta. Erityisen iso peukku Porlammin vegejuustoille!

4. Smoothiet ja shotit olivat hyvin edustettuina. Smoothiet sisältävät nyt muun muassa tyrniä ja kauraa. Shotit laittavat sukat pyörimään jaloissa, kun pieneen määrään on tiivistetty runsaasti tehoaineita. Tällä määrällä inkivääriä pöpöt pysyvät kaukana. Mahtavaa!

Kuvassa R-kioskin valikoiman uutuudet. Nämä shotit ja mehut on valmistettu kylmäpuristetuista hedelmistä eli tuotteita ei ole kuumakäsitelty eikä pastöroitu. Näin tuotteiden luonnolliset vitamiinit säilyvät parhaiten.

5. Vegaaniset pääruokakomponentit esittäytyivät mallikkaasti myös. Jo tuttujen Nyhtökauran ja Härkiksen lisäksi messuilla maisteltiin muun muassa härkäpaputempehiä, Oumphia ja tofua. Kuvassa härkäpaputempeh à la Jalotofu ja Kaslink.

6. Fast foodia edustivat muun muassa vegaaninen pizza ja kasvispiirakka. Vuonna 2015 Hoviruoan kasvispiirakka Vihis nosti kasvisruoan valtakunnan puheenaiheeksi. Vihis maistuu edelleen, ainakin jos osastolle johtavaan pitkään ja kiemurtelevaan jonoon on uskominen.

Jatkuva jono oli myös Vönerin pisteen edessä. Vegaanisen kebabin kylkeen sai valita mieleisensä kastikkeen: curry, valkosipuli tai chili. Falafelit ja hummus näyttävät vakiinnuttaneen asemansa suomalaisessa ruokakulttuurissa. Kikhernepyörykät ovat löytäneet tiensä myös salaatteihin ja wrappeihin. Hummusta maustetaan monella eri tavalla, makupariksi sopivat niin oliivi, valkosipuli, tomaatti, chili kuin punajuuri.

7. Tuulahduksia muun muassa Indonesiasta, Vietnamista ja Hawaijilta näkyi yläkerroksen ravintoloissa. Hawaijilainen poke-kulho esittelee hawaijilaisen keittiön antia. Sushikulhomaisessa vegeannoksessa riisin päälle kerätään esimerkiksi maustettua tofua, lehtikaalia, avokadoa, sipulia, pähkinöitä tai edamame-papuja.

Bali Brunch kokosi annoksen hieman samaan tyyliin, mutta riisin tilalla annoksessa oli riisinuudeleita ja tietysti erilainen makumaailma

8. Munakoisoa, avokadoa ja sieniä riisipaperin sisään rullaili Ravintola Rulla. Rullat ovat mielestäni todellista kesäruokaa. Tulisipa kesä pian.

9. Mitä muuta näkyi? Palkokasveja ja niistä valmistettuja pastoja ja napostelutuotteita. Runsaasti luomua. Herkuttelutuotteita ja hilloja ilman lisättyä sokeria. Vegaanista kaviaaria.

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Jaa

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.