Virheelliset pakkausmerkinnät voivat tuhota tuotteen menestyksen

Tuotepakkaukset vetoavat kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja antavat kuluttajille tietoa tuotteen sisällöstä. Mutta niillä on merkittävä vaikutus myös kaupan ostajien päätöksiin. Nämä portinvartijat ratkaisevat sen, pääseekö tuote yleensäkään mukaan valikoimiin ja kaupan hyllylle asti. Kärjistäen voisi sanoa, että pakkauksessa olevat tiedot määrittävät tuotteen bisnesvoiman. Epäonnistunut pakkaus ja varsinkin vääränlaiset merkinnät voivat pilata loistavankin tuotteen mahdollisuudet menestyä.

Syy siihen, että tuotteita vedetään takaisin markkinoilta, on hyvin usein pakkausmerkinnöissä ilmennyt puute tai virheellinen tieto. Virhe voi olla esimerkiksi unohtunut allergeenimerkintä tai raaka-aineen puuttuminen ainesosaluettelosta. Erityistä haastetta valmistajille tuottavat koostettujen aineosien kirjaaminen.

Kaupalle tuotepakkauksien oikealla tiedolla on äärimmäisen suuri merkitys. Kaupan pitää voida luottaa siihen, että tuotepakkauksessa ilmoitetut asiat pitävät paikkaansa, kaikki tarpeellinen tieto on kerrottu ja että tieto on oikeassa muodossa. Kuluttaja olettaa kaupan vastaavan myynnissä olevista tuotteista ja siitä, että ne ovat turvallisia. Kauppa edellyttää tätä samaa valmistajalta. Yksikin väärä tai virheellinen tieto voivat tarkoittaa sitä, että tuotteen myynti kyseisessä ketjussa päättyy lopullisesti.

Sosiaalisen median nopeus aiheuttaa sen, että jokainen uutisen arvoinen asia leviää salaman nopeasti kaikkialle. Asioita on helppo tuoda esiin, oli kyse sitten menestystuotteen kehumisesta tai tuotteen aiheuttamasta pettymyksestä kuluttajalle. Yleensä negatiiviset uutiset nousevat esiin herkemmin. Onnistuessaan kuluttajat voivat nostattaa yrityksen imagoa, mutta virheiden sattuessa imagotappiot voivat olla merkittäviä ja niiden korjaaminen saattaa olla mahdotonta, tai vähintäänkin siihen vaaditaan huomattavan paljon aikaa.

Haluatko luotettavan kumppanin auttamaan sinua pakkausmerkintöihin ja lainsäädäntöön liittyvissä asioissa? Me Foodwestillä seuraamme lainsäädännössä tapahtuvia muutoksia aktiivisesti ja pystymme reagoimaan asioihin nopeasti.

Olemme olemassa sinun haasteitasi varten. Autamme sinua välttämään ongelmatilanteet, jotta niitä tarvitse korjata jälkikäteen.

050 532 1514 / Tiia Laamanen

tiia.laamanen@foodwest.fi

Jaa

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.